Tuotannon operaattoreita kasvavaan tiimiimme - sinustako tuleva saha-alan tähti?
Haemme Ouluun tuotannon operaattoreita - tule rakentamaan monipuolista ammattiosaamista huippuluokan modernille sahalaitokselle!
Junnikkala Oy:n Kalajoella, Oulaisissa ja Oulussa sijaitsevat sahat sekä Kalajoen jatkojalostusyksikkö jatkavat toimintaansa osana Stora Enson Oulun kokonaisuutta. Stora Enson Oulun kokonaisuuden muodostavat edellä mainitut Junnikkalan yksiköt, Oulun sellutehdas ja kartonkitehdas, Veitsiluodon saha sekä Herman Andersson.
HAEMME NYT TUOTANNON OPERAATTOREITA OULUN HUIPPUMODERNILLE SAHALLEMME!
TEHTÄVÄ
Tuotannon operaattorina pääset työskentelemään sahaustuotannon parissa uudella laitoksellamme Oulun Laanilassa. Toimintamme kasvaessa haemme nyt vahvistusta kappalekäsittelypuolelle, missä vastataan sahattujen tuotteiden saumattomasta kulusta eri prosessin vaiheissa, aina tuorelajittelusta pakkaamoon saakka.
Työhön voi hypätä monenlaisella taustalla, et tarvitse välttämättä aiempaa tuotannon työkokemusta - tärkeintä on vahva halu ottaa modernin tuotantolaitoksen tehtävät haltuun pelottomasti sekä tulla rakentamaan kanssamme mukavaa työarkea.
Uudella laitoksella työpäivät ovat hyvin vaihtelevia, askeleita kertyy ja ongelmia ratkotaan myös hartiavoimin. Pidemmällä tähtäimellä operaattorin työ painottuu yhä enemmän prosessinvalvontaan sekä ongelmanratkaisuun huippuunsa automatisoidulla laitoksellamme. Työn mielekkyys ja vaihtelevuus on meille erityisen tärkeää, joten jokainen operaattori toimii vaihtelevissa työpisteissä läpi tuotantomme. Pienessä tiimissä saat käyttää ammattitaitoasi laajasti, ja pääset myös kehittämään uuden laitoksemme arjen toimivuutta.
Työ on vuorotyötä ja meillä työskennellään 2-vuoro ja 3-vuorotöissä 8h työpäivin. Työhön edellytämme suomen kielen taitoa. Työllistyt heti vakituiseen ja kokoaikaiseen työsuhteeseen yhtiön kirjoille, uudet operaattorit aloittavat työnsä syyskuun loppupuolella. Palkkauksesta löydät lisäinfoa hakuvaiheessa.
SINÄ
Viihdyt varmasti meillä, kun olet asenteeltasi reipas ja positiivinen, innokas oppimaan uutta ja tykkäät tehdä hommia hyvässä porukassa. Meillä työkaverit ja pomotkin on niin mukavia, että oksat pois!
Sinulle on voinut kertyä jo osaamista tuotantopuolen töistä, mutta tässä on myös loistava mahdollisuus tehdä urahyppy täysin uudelle alalle. Jokainen uusi tiimiläisemme saa kattavan perehdytyksen uuteen työhön aina perusteista lähtien, ja rakennamme sinulle sopivan kehityspolun saha-alan ammattilaiseksi. Ei siis tosissaankaan tarvi pystymettästä lähteä hommiin, vaikka ekaa kertaa sahalle astelisit.
TARJOAMME
Liittymällä joukkoomme pääset osaksi monimuotoista työkulttuuriamme, joka tukee sinua uusien näkökulmien löytämisessä ja ammatillisessa kehittymisessä. Saat tilaisuuden edistää uusiutuvaa ja vastuullista tulevaisuutta, koska uskomme, että kaikki, mikä tänään valmistetaan fossiilisista raaka-aineista, voidaan huomenna valmistaa puusta. Meille on tärkeintä, että jokainen meistä pääsee terveenä kotiin joka päivä. Siksi tuemme fyysistä ja henkistä hyvinvointiasi.
Tarjoamme sinulle sekä erinomaisen ympäristön kasvaa ja kehittyä sahateollisuuden parissa. Junnikkalalla työnteko ei maistu puulta, sillä meillä on tutkitusti hyvä yhteishenki, ja työkaverit tukevat toisiaan.
HAKEMINEN
Jos työnkuvaus sytytti, niin hae paikkaa sunnuntaihin 24.8.2025 mennessä. Käsittelemme hakemuksia rullaavasti ja aloittelemme tutustumiskeskusteluita jo hakuajan loppupuollella, joten lähetäthän hakemuksesi mahdollisimman pian!
Rekrytointikumppanimme Anna-Maija tutustuu valittuihin henkilöihin puhelinhaastatteluin viimeistään viikolla 35, minkä jälkeen pidämme jatkohaastatteluita paikan päällä sahallamme Laanilassa viikolla 36, eli varauduthan hakiessasi tähän aikatauluun. Tiedotamme kaikkia hakijoita hakuprosessin tilanteesta viimeistään viikon 37 aikana.
Jos jokin jäi askarruttamaan, lisätietoja voit tiedustella rekrytointikumppani Anna-Maijalta sähköpostitse anna-maija@notarec.fi (lomalla 11.8. saakka, minkä jälkeen jälleen tavoitettavissa). Huomioithan, että emme voi käsitellä sähköpostitse tulevia työhakemuksia tietosuojasyistä.
Työtä paremman ilmaston puolesta. Joka päivä.
Stora Enso on pakkaus-, biomateriaali- ja puutuoteteollisuuden uusiutuvien tuotteiden maailmanlaajuinen toimittaja osana biotaloutta. Stora Enso on myös yksi maailman suurimmista yksityisistä metsänomistajista. Luomme arvoa vähähiilisillä ja kierrätettävillä kuitupohjaisilla tuotteillamme, joiden avulla tuemme asiakkaitamme vastaamaan uusiutuvien ja vastuullisten tuotteiden kysyntään.
Me uskomme, että yhdessä voimme kehittyä joka päivä paremmiksi, oppien toinen toisiltamme. Kulttuurimme ytimessä on avoimuus, yhdessä tekeminen ja jatkuva kehittyminen. Siksipä toivommekin, että jakaisit samanlaiset työntekemisen arvot kanssamme. Töissä pitää olla useimmiten kivaa ja siksi meille on tärkeää, että junnikkalalaiset pitävät työstään sekä toisistaan ja arkea värittää yhteinen huumori.
- Osasto
- Tuotanto
- Rooli
- Tuotannon työntekijä
- Sijainnit
- Oulu
Oulu
Junnikkala Oy yrityksenä
Junnikkala Oy on yksi maailman moderneimmista mekaanisen puunjalostusteollisuuden yrityksistä. Toukokuussa 2025 Stora Enso osti koko Junnikkala Oy:n osakekannan. Olemme nyt tärkeä osa Stora Enson Oulun liiketoimintayksikköä, jossa kuuluvat Junnikkala Oy:n sahojen lisäksi kartonkitehdas Oulussa ja Veitsiluodon saha Kemissä.
Yli 60-vuotias yrityksemme on hieman kuin raaka-aineemme; pohjoisessa pitkään kasvanut ja kokemusten karaisema. Työntekijöitä meillä on yli 200. Uusi sahalaitoksemme on valmistunut Ouluun vuoden 2023 lopulla.
Olemme ylpeitä saadessamme olla osa Suomen alati kehittyvän metsäteollisuuden selkärankaa. Työ sahateollisuudessa on – yleisestä mielikuvasta poiketen – nykyaikaista, dynaamista ja digitaalista. Ala tarjoaa monipuolisia työmahdollisuuksia tuotannon tehtävistä vaativiin asiantuntijarooleihin.